Palautetta ja postia jäseniltä:

Tervehdys Kuulotorvilaisille

Kuuloaistin menetys on henkisesti kova isku. Siinä tuntee itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Ihmiset pitävät tyhmänä ja nauravat selän takana. Omalla kohdallani huomasin kuuloni heikkenemisen, kun ystäväpiirini alkoi karttaa minua. Pääsin korvalääkäri Wolffin vastaanotolle. Hän lähetti minut Tyksiin operoitavaksi. Leikkaus epäonnistui. Heidän instrumentistaan jäi osa välikorvan luuhun ja on siellä vielä varmaan tänäkin päivänä.

Operaation jälkeen kuulin kuitenkin jonkin aikaa normaalisti. Oli mahtava tunne. Sitä iloa ei kuitenkaan kauaa kestänyt. Sinnittelin niine hyvine jonkin aikaa, kunnes tekniikka tuli avuksi. Kuulokojeen avulla tulin toimeen työelämässä eläkeikään asti ja olen siitä kiitollinen.

Jos ajattelee nykytilannetta, niin mielestäni vammaisjärjestöt ovat liikaa hajallaan ja ne voisivat verkostoitua enemmän. Toivoisin myöskin, että kun induktiosilmukoita asennetaan julkisiin tiloihin, esim. teattereihin, pidettäisiin myös huolta siitä, että ne olisivat aina toimintavalmiina.

Teknisillä apuvälineillä pystytään parantamaan alentunutta kuuloa, mutta se ei koskaan korvaa normaalia kuuloaistia. Sen vuoksi näkisinkin tarpeellisena, että kaikki voitava tehtäisiin kuulon säilyttämiseksi esim. työpaikoilla ja konserteissa, yleisesti kaikkialla, missä melutaso voi olla kuulolle vaaraksi.

Aistin menetys voi joissakin tapauksissa olla helpotus, mm. haju- ja makuaistin menetys. Esimerkiksi legendaarinen Erkko, joka tyhjensi ulkovessojen ruumia ja nosti ruumiita S2:sta, joka ei todellakaan luontuisi hyvin normaalein aistein varustautuneelta ihmiseltä.

Tunneaistin vammautuminen ilmenee pahimmillaan välinpitämättömyytenä; naapuri voi olla muuttunut muumioksi kenenkään välittämättä.

Oli sitten kyse millaisesta aistien vammautumisesta tahansa, se on aina ihmiselle kova paikka ja vaikuttaa hänen persoonallisuuteensa, ihmissuhteisiinsa, koko elämäänsä. Emme saisi tuomita toisiamme puutteiden vuoksi, olivat ne sitten millaisia tahansa.

Ennen ajattelin, että mikä olisi sellainen asia, joka voisi yhdistää maapallon ihmisiä, olisiko se esim. uhka meteoriitista, joka uhkaisi hajottaa maapallon palasiksi tms. Nykymaailmassa on kuitenkin nähty, että ilmastonmuutoskaan ei riitä.

Koitetaan kuitenkin me jokainen välittää toisistamme, hyvää alkanutta vuotta!

Terveisin,

  Veikko Uolevi

(Wegenssi)